Takaisin blogin etusivulle

Senaatintori sai taas Helsingin KTK:n kuljettaman joulukuusen

Helsingin KTK:n liikennöitsijä Kuljetus-Haapiainen sai kunnian kuljettaa jolukuusen lavettiautollaan jo 32:tta kertaa Senaatintorille. Kuusella oli pituutta yhteensä 17 metriä ja painoa valtavat 3200 kiloa. Nyt kuusi seisoo paikallaan ilahduttamassa joulukansaa.

Perinteinen joulukuusen kuljetus järjestettiin tänä vuonna keskiviikkona 22. marraskuuta. Ilma oli kirkas ja pikkuisen pakkasen puolella. Miehillä oli hyvä työilma. Helsingin Kaupunki tilaa Helsingin KTK:n kuljettamaan joulukuusta joka vuosi. Näin ollen liikennöitsijämme Haapiainen on toimittanut kuusen jo yhteensä 32 kertaa. Joskus kuljettajana on isä, joskus poika. Tällä kertaa mukana oli myös tytär kahden lapsensa kanssa. Pieni poika ja tyttö leikkivät kuljetusauton ympärillä ja lavetin päällä tottuneesti - tietysti äidin ja mummon silmien alla.

KTK:n puolesta mukana olivat myös punaiset K. ja J. Rasin kaksoisautot, jotka ohjasivat kuusi-autoa sekä kuljettivat puolestaan oksia ja tukitarpeita. J. Helaakoski hoiti kuusen paikoilleen nostamisen, Stara oli ajossa ohjausautoilla ja Veka Line etuautolla.

Tänä vuonna kuusi haettiin Jukka Kiiskisen pihalta Laajasalosta. Kuusi on 17 metriä pitkä ja painaa 3200 kiloa. Kaikkein vaativin työosuus oli kuusen kaataminen ahtaalla omakotialueella sekä myöhemmin sen jalan vuoleminen moottorisahalla torin alustaan sopivaksi. Jalusta on jopa pienempi kuin Hakaniementorilla!

Kuusen pystyttämistä seurasi ajoittain isokin ohikulkijoiden joukko, jotka ottivat kuvia ja videoita muistoksi tapahtumasta. Kuusta saa ihailla Tuomaan markkinoilta jouluun ja Uuteen Vuoteen asti.

Keräämme tietoja palveluiden käytöstä evästeillä. Jatkamalla sivustomme käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lisää tietoa täältä.