Takaisin blogin etusivulle

Penkkareiden professorin kyydissä

Vuoden 2019 penkkareita juhlittiin 14. helmikuuta. Pääsimme todella kokeneen konkarin kyytiin todistamaan abien iloista tapahtumaa.

Penkkarit ajettiin torstaina 14. helmikuuta aurinkoisessa talvisäässä. Viimevuotiseen tapaan hyppäsimme penkkariauton kyytiin, fiilistelemään abien riemua. Tällä kertaa lähtö tapahtui Vuosaaren lukion pihalta kahden KTK-auton voimin. Kaiken kaikkiaan penkkareissa oli nelisenkymmentä autoa liikennöitsijöiltämme.

Markkinointiosastomme puolesta penkkareiden valmistelu alkoi jo hyvissä ajoin ennen itse tapahtumaa, sillä korviimme kantautui tieto, että eräs liikennöitsijöistämme on suoranainen penkkareiden professori. Liikennöitsijämme Tapio Oksanen tulisi nimittäin ajamaan penkkarit 49. kertaa ­– siis lähes puoli vuosisataa peräkkäisiä penkkareita! Kuten varmaankin arvata saattaa, oli päästävä miehen kyytiin, sillä ensi vuonna – siis miehen 50. penkkarikertana – voi olla tulijoita enemmänkin. Sovimme siis Oksasen kanssa tapaavamme penkkaripäivänä Vuosaaren lukion pihalla.

Penkkariauton lähtiessä liikkeelle, aloimme juttelemaan Oksasen kanssa tämän työurasta. Lienee itsestään selvää, että 49 penkkarikerran lisäksi työuralle on mahtunut paljon muutakin, joten tarinoita oli paljon kerrottavana. Päällimmäisenä allekirjoittaneen mieleen jäi Oksasen työhistoriasta se, että hän on kuljettanut tavaraa historiallista reittiä Jäämerentiellä; Rovaniemeltä Liinahamarin satamaan ja takaisin, sekä kaikkialle siltä väliltä.

Vaikka miehellä alkaa olla ikää mittarissa jo jonkin verran, hän painaa edelleen täyttä työviikkoa; urheilutermein – rakkaudesta lajiin. Kuorma-autoilun Oksanen aloitti vuonna 1969, ja ensimmäiset penkkarit hän ajoi 1970 uskollisella Scaniallaan – joka muuten on edelleen täydessä iskussa! Oksanen lupaakin tulla ensi vuoden juhlapenkkareihin kyseisellä Scanialla!

Tapio Oksasen yritys Kuljetus Oy Oksanen on hänen isänsä vuonna 1927 perustama yritys, joka jatkaa edelleen, täyttäen lähivuosina huimat sata vuotta! Oksasen yritys on parhaimmillaan omistanut viisi autoa. Oksasen pitkäikäisen yrityksen yksi salaisuus on se, että mies on aina huoltanut autonsa itse.

Keräämme tietoja palveluiden käytöstä evästeillä. Jatkamalla sivustomme käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lisää tietoa täältä.