Takaisin blogin etusivulle

Logistiikka - Kuljetus 2015 -messut

Olimme mukana viime viikolla järjestetyssä Pohjoismaiden suurimmassa logistiikka- ja kuljetusalan ammattitapahtumassa. Tapahtuma oli kaiken kaikkiaan onnistunut ja messuständillämme kävi kova kuhina. Noin 1700 henkilöä kävi tutustumassa toimintaamme ja vaihtamassa ajatuksia henkilökuntamme kanssa!

Messukeskuksessa järjestetty tapahtuma käsitti tärkeät osa-alueet, kuten esimerkiksi kuljetukset, sisälogistiikan, älylogistiikan ja logistiikkapalvelut.

Kolmepäiväisten messujen aikana ehdittiin nähdä ja kokea monenlaista. Päällimmäisenä jäi kuitenkin mieleen hyvä fiilis ja logistiikan asiantuntijoiden sekä kuljetusammattilaisten kanssa käydyt antoisat keskustelut. Tapasimme paljon uusia mielenkiintoisia kontakteja ja kehitimme jo olemassa olevia asiakassuhteitamme. Sisäänheittäjämme toimivat aktiivisesti ja saivat messukävijöiden mielenkiinnon heräämään. Johtoryhmä oli paikalla ylläpitämässä keskustelua.

Haluamme kiittää kaikkia osastollamme vierailleita messukävijöitä!

Järjestimme messuarvonnan, jossa arpaonni suosi tällä kertaa Jukka Väisästä ja Esa Wikholmia. Väisänen voitti itselleen ylellisen Tallinnan risteilyn ja Wikholm suositun Apple-iPadin. Voittajille on ilmoitettu henkilökohtaisesti.

Onnea arvonnan voittajille!

 

Keräämme tietoja palveluiden käytöstä evästeillä. Jatkamalla sivustomme käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lisää tietoa täältä.