Takaisin blogin etusivulle

Joulupuuro kokosi yhteen liikennöitsijät, asiakkaat ja kumppanit

Perinteinen joulupuuro tarjoiltiin tänä vuonna kaksi kertaa. Ensimmäinen puurojuhla vietettiin Vehon kanssa yhteistyössä 1. ja toinen 21. joulukuuta. Molemmilla kerroilla tunnelma oli lämmin ja puheensorina täytti kahvilan.

Joulukuun ensimmäisenä päivänä tapahtuma sai jouluisen kelin kuin tilauksesta. Lunta tuprutti taivaan täydeltä ja Kivikonlaidan kahvilassamme riitti kävijöitä läpi tapahtuman. Kukin tuli käymään silloin, kun oma työtilanne antoi myöten.

Veho toi pihaesittelyyn useita eri hyötyajoneuvoja, mutta suurimman huomion sai uunituore Mercedes Benz X-sarjan pick-up, jota pääsi myös koeajamaan. Kiinnostuneita ajajia lumisessa talvikelissä olikin useita. Nelivetoinen pick-up totteli kuskeja näppärästi vaativista olosuhteista huolimatta.

Toinen joulupuuro järjestettiin juuri ennen joulua 21. joulukuuta, jotta kaikki pääsisivät osallistumaan yhteiseen juhlaan. Vuoden pimeimpänä päivänä pihaportin edustalle asetetut roihukynttilät tervehtivät aamun aikaisia kävijöitä. Eniten väkeä olikin ihan aamusta. Puuron, glögin ja pipareiden lisäksi tarjolla oli onnenpyörää, josta saattoi voittaa KTK-aiheisia palkintoja. Palkintoja lähtikin matkaan 25 kappaletta! Ehkä onnellisimmat voittajat olivat harmaan muurahais-pehmolelun voittanut naapuriyrityksen mies, joka tervehti pehmolelua jo tullessaan kahvilaan sekä erään liikennöitsijän pikkupoika, joka voitti muurahais-pipon.

Helsingin KTK kiittää kaikkia tapahtumiin osallistuneita ja toivottaa onnea vuodelle 2018!

Keräämme tietoja palveluiden käytöstä evästeillä. Jatkamalla sivustomme käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lisää tietoa täältä.