Takaisin blogin etusivulle

Huoltoasemapäivää vietettiin sankassa lumipyryssä

Helsingin KTK:n vuoden kolmas huoltoasemapäivä järjestettiin torstaina 26.10. Lunta pyrytti koko tapahtuman ajan, mutta se ei tunnelmaa haitannut. Scanian myyjä Tapani Mäntyniemi laski leikkiä, että “nyt pääsee koeajossakin kokeilemaan liukkaalla ajoa”.

Huoltoasemapäivän tarkoitus on tuoda yhteen liikennöitsijöitä ja yhteistyökumppaneita. Tällä kertaa paikalle oli kutsuttu myös Kivikonlaidan naapuriyritysten väkeä. Naapureille tuli yllätyksenä, että meidän talossa myös ulkopuoliset saavat huollattaa ja pesettää autoa.

Pääkumppani Scania toi tapahtumaan kolme uutta autoa; koukkuvaihtolava-auton (kuvassa), maansiirtoauton ja puuauton. Grolls-työvaatemyymäläketju oli tuonut runsaasti työtakki, -housu ja -kenkävaihtoehtoja mukanaan. Teboil oli mukana “kortittomalla tankkauksella.”

Scanian tarjoama soppatykin hernekeitto meni kuumille kiville. Sitä sai syödäkseen niin paljon kuin halusi. Myös oman kahvilan letut tekivät hyvin kauppaansa kahvin kera. Tapahtumaan osallistui muutama sata ihmistä ja iloinen puheensorina täytti pihan ja kahvilan tasaisesti koko päivän ajan.

Keräämme tietoja palveluiden käytöstä evästeillä. Jatkamalla sivustomme käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lisää tietoa täältä.