Penkkareita juhlittiin riehakkaasti Helsingin keskustassa

Helsingin KTK:lta oli penkkariajossa vahva edustus noin 40 kuorma-auton voimin. Penkinpainajaiset ovat lukionsa päättäville abeille ikimuistoinen päivä ja sitä se on varmasti myös jokaiselle kuljettajalle. Ei ihan jokaisella keikalla pääse luukuttamaan täysillä musiikkia ja tööttäämään torvea ilman mitään järkevää syytä Helsingin ydinkeskustassa.

Tänä vuonna lavojen kylkiä koristivat eniten presidentti Niinistöstä ja Trumpista sekä Tuntemattomasta sotilaasta sekä Tähtien sodasta kertovat aiheet.

Penkkariautot ovat kulkeneet Helsingin kaduilla jo yli sadan vuoden ajan. Helsingin KTK on ollut mukana penkkareissa jo useiden vuosikymmenten ajan. Tänä vuonna noin 40 autoa sadasta Helsingin alueen koulujen abeja kuljettavista kuorma-a...

Lue lisää

Mitä talkoolavalle saa laittaa?

Ennen talvea on hyvä laittaa taloyhtiöiden piha-alueet, yleiset tilat ja varastot kuntoon. Puut tiputtavat lehtiään ja syysmyrskyt ravistelevat oksia pihamaille. Talkoiden yhteydessä molemmat on helppo kerätä vaihtolavalle.

Syystalkoot ovat käynnissä ja Helsingin KTK toimittaa taloyhtiöiden pihoille vaihtolavoja talkoiden merkiksi. Aina ei kuitenkaan ole selvää mitä lavoille saa laittaa. Keräsimme ammattilaisiltamme ohjeita talkoolavojen täyttämiseen.

Helsingin KTK:n kuljetustilauskeskuksesta (puh. 09 777 87 300) voi tilata talkoolav...

Lue lisää

Penkkarit - rekiajelulta rekan lavalle

Tänään abiturientit viettivät penkkareita ja opiskelijat pääsivät heittämään karkkia rekkojen lavoilta. Vähemmän tunnettuja ovat penkkareiden pitkä perinnehistoria sekä kuskien ja autojen pilkun tarkat määräykset. Liikennöitsijämme Pauli Lehto on ollut mukana penkkareissa jo yli 30 kertaa.

Niillä on pitkät perinteet Suomessa. Penkkareiden eli penkinpainajaisten perinne on jatkunut Suomen itsenäisyyttä pidempään. Penkkareita on vietetty lähes yhtä pitkään kuin ylioppilaskirjoituksiakin. Alun perin ylioppilaskirjoituksia järjestettiin vain Helsingissä. Helsinkiläiset opiskelijat saattoivat kirjoitusten jälkeen muut opiskelijat kotimatkalle.

Helsinkiläiset opiskelijat halusi...

Lue lisää

Älä jätä kevätsiivousta ajatuksen tasolle! Poimi 4 vinkkiä!

Kevät on täällä ja moni suunnitteleekin jo ikkunanpesua, tavarainventaariota, pihan siistimistä ja koko kodin perusteellista siivoamista. Kokosimme neljä vinkkiä, joita noudattamalla pääset kevätsiivouksessa jo pitkälle!

1. Kaikkea ei tarvitse siivota kerralla!

Aseta kevätsiivoukselle tavoite. Haluatko kodin, joka on siivottu lattiasta kattoon vai tavoitteletko vain puhtaita ikkunoita ja siistittyä pihaa? Tartu rättiin tai luudan varteen hyvällä mielellä – lopputulos tulee olemaan kaiken vaivan arvoinen.

2. Ikkunanpesu kirkastaa kodin ilmeen

Tähän aikaan vuo...

Lue lisää

Onko rakkaalla isällä jo kaikki mahdolliset kaupasta löytyvät lahjat?

Maailman paras isä -muki, taskumatti, flanellipyjama, Ilkka Remeksen ja Arto Paasilinnan kirjat? Mitähän muuta se isä voisi kaivata..

Mikäli sitä tavaraa tuntuu olevan jo liikaakin, niin miltä kuulostaa pihalle kuljetettava vaihtolava? Takuulla se olisi ainakin erilainen lahja. Siitä hyötyvät muutkin ja siksi kustannuksia voi jakaa vaikka naapureiden kesken!

Talkoolavaan voi kuljettaa kaikki takavuosien roinat, rikkinäiset kodinkoneet, käyttökelvottomat autonrenkaat, rau...

Lue lisää

Hei sinä syyssiivouksen tekijä!

Onko ullakolle kertynyt kesän aikana roinaa? Alkaako piha täyttyä lehdistä ja oksista? Talkoolavalle saat syyssiivouksessa niin hajonneet pihakalusteet kuin viherjätteetkin.

Talkoolavat tilaat kätevästi numerosta: 09 777 87 300
Voit tilata talkoolavan myös sähköpostitse: ajojarjestely@helsinginktk.fi

Talkoolava viherjätteelle 496 €, sis. alv 24% (400€, sis. alv 0%)
Talkoolava sekajätteelle 598 €, sis. alv 24% (479,03 € sis. alv 0%)

Pihat ovat usein kesän jälkeen täynnä romua ja roinaa. Puista putoilee lehtiä ja ok...

Lue lisää
Kategoriat:
  • Vaihtolavat
  • Kampanjat
  • Vielä ehdit! 8 vinkkiä kevätsiivoukseen

    Kevät on jo pitkällä, mutta siitä huolimatta monella on kevätsiivous vielä ajatuksen tasolla. Kokosimme 8 vinkkiä, joiden avulla olet askeleen lähempänä puhdasta kotia, siistejä kaappeja ja kaunista pihaa.

    1. Siivouksesta ei kannata ottaa turhaa stressiä, eikä koko urakkaa tarvitse suorittaa kerralla!

    Aseta itsellesi tavoite siitä mitä haluat. Tavoitteletko kotia, joka on siivottu lattiasta kattoon vai riittääkö sinulle että saat pestyä ikkunoista pois alkukevään katupölyt? Mitä ikinä sitten päätätkin siivota tai järjestellä, niin te...

    Lue lisää

    Pihalla oleva vaihtolava on varma kevään merkki!

    Kun talven lumet ovat sulaneet ja viime syksyn katkenneet oksat ja lehdet täyttävät pihamaan, kannattaa harkita vähän isomman pihasiivouksen tekemistä.

    Kaikkia lehtiä ja oksia on vaikea kompostoida – varsinkin jos kyseessä on iso taloyhtiö. Vaihtolava on oiva apukeino päästä eroon talven ja syksyn jäljiltä jääneistä maatuvista jätteistä. Viherjätteelle tarkoitettu vaihtolava sopii omakotipuutarhurien yhteiseen käyttöön tai taloyhtiön talkoisiin.

    Viherlava on tietenkin vain ...

    Lue lisää

    Keräämme tietoja palveluiden käytöstä evästeillä. Jatkamalla sivustomme käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lisää tietoa täältä.